Vihoinkin tuli aikaiseksi hommattua oma blogi. Enpä sitä suunitellutkaan kun puolen vuoden verran ja tänään viimeinkin otin itseäni niskasta kiinni ja päätin tuon tehdä. Hip hip huraa!!! :)
Toinen vaihtoehto olisi ollut siivota asuntoa, joten päädyin blogiin.... x)
Tee huomenna se minkä tekisit tänään... Eikun siis... Miten se menikään? ;)
Elikkäs lähinnä tänne kirjoittelen koirieni kuulumisia sekä löpinöitä talleilta.
Noiden kanssa kun vapaa-ajat tahtovat enimmäkseen kulua...
Koska tämä on blogi on enimmäkseen omistettu ihanille karvakorvilleni kerron näin alkuun hieman koiramaista taustaani sekä tämänhetkisistä koiristani.
Koiria minulla on siis ollut vuoden ikäisestä saakka ihan aina ja elämä ilman niitä
kuulostaakin täysin mahdottomalta ajatukselta!
Onhan niitä ollut jo melkein 22 vuotta elämässäni
päiviäni piristämässä sekä lenkeille patistelemassa....
Ihka ensimmäinen koiramme oli PK Collie (blue merle) Rekku.
Valitettavasti en hänen virallista nimeä en tarkalleen muista, sillä rekisteripaprut
ovat taineet kadota aikoja sitten muutojen aikana. Mutta jokseenkin tälläinen tämä oli; Maques Paron Blue Herbert. Melko hassun kuuloinen ja pitkä nimi, siksi siis meillä lyhyesti ja ytimekkäästi Rekku. :)
Toinen meidän koiramme oli lyhytkarvainen mäyräkoira Niki. Hänen virallista
nimeä en muista laisinkaan. :( Niki oli meillä vain muutaman vuoden, kun hän sairastui vakavasti ja suureksi suruksemme hän sitten nukahti ikuiseen uneen...
Kolmas koiramme ja minun ensimmäinen ihka oma koira tuli taloon kun olin
7 vuotias. Tuolloin sain synttärilahjaksi Suomenlapinkoira uroksen Reppulin Taras eli Taran. Ja se olikin elämäni paras syntymä päivälahja, ihka oma koira!
Kyllä oli silloin hienoa kun rekkaripapereissa luki oma nimi omistajan kohdalla! :P
Tara tuli siis toiseksi koiraksi taloomme Rekun kaveriksi. Asuimme tuolloin vielä
Helsingissä kerrostalossa, mutta hyvinpä ne tulivat siellä toimeen.
Rekku kuoli 12-vuotiaana vanhuuteen. 12-vuotta on Collielle ihan kiitettävä ikä, ja Rekku elikin sen terveesti. Mitään sairauksia taikka leikkauksia ei hänelle koskaan jouduttu tekemään. Ainoastaan Collielle tyypillistä herkkävatsaisuutta esiintyi sekä ns. eroahdistusta silloin kun jouduimme Rekun viemään hoitoon sukulaisille laivamatkojen tms. takia. Muutoin Rekku kulki aina mukana mökeille sun muille kuten meillä on aina koirat kulkeneet, minne vaan on ollut mahdollista ottaa mukaan.
Reppulin Tara's "Tara" 26.3.1992 - 5.8.2005
Reppulin Tara's "Tara". Kuvassa Tara hieman yli 13 vuotias.
Tara 13v. Veneily oli yksi maailman parhaista asioista! :)
Tara elelikin meillä sitten yksikseen muutaman vuoden ainoana koirana ja tuona aikana hän sairastui ja sai virtsakiviä. Mitään vakavaa haittaa tästä ei tullut, sillä Tara pääsi hoitoon samantien ja hänet leikattiin sekä kastroitiin.
Silloin kun Taraa ostettiin oli koiranhinnan lisäksi kasvattaja halunnut että Taraa käytettäisiin 2 kertaa astutukseen, joten tämän virtsakivi sairauden takia jäikin sitten tuo astutussuunitelma kokonaan unholaan...
Muutoin myös Tara eli onnellisen ja terveen elämän.
Taran seurana meillä oli muutama koira sijaiskodissa;
Katalonianpaimenkoira sekoitus Osku, karjalankarhukoira sekoitus Rölli ja doberman sekoitus (narttu) Mindi, noista Mindi oli kaikkein lyhyimmän ajan meillä, vain kukauden verran kun neitonen sai oman pysyvän kotinsa. :)
Viimeisin "sijaiskoira" oli Pitkäkarvainen mäyräkoira Nippe, joka oli lopetusuhan alla tuttava piirissäni. Nappasin silloin kirjaimellisesti koiran kainaloon ja kävelin sen kanssa useita kilometrejä kotiin. Raukka oli silloin niin huonossa kunnossa, ettei juurikaan tuota matkaa jaksanut kävellä, vaan sain sitä sylissäni kantaa. :(
Nippe sitten löysikin kodin serkkuni kotoa jossa hän tälläkin hetkellä asustelee Tiibetinspanieli Lennun kanssa.
Sitten meillä oli jälleen vain yksi koira talossa.... Tarapa tietenkin.
Kovasti toista koiraa jo pidempää aikaa haaveilin, mutta se ei tullut ajankohtaiseksi kun vasta vuonna 2005 jolloin löysin tämän hetkisen kultani netin kautta.
Kyllä, kyllä tuo netti rakkaus on ihmeellistä! :D
Meinaan olin päättänyt tarjota kodin koiralle, joka sitä kipeästi kaipaisi.
Näinpä aloin aktiivisesti selailemaan Pelastetaan koirat ry:n sivuja.
Niitä selailinkin useamman viikon, kunnes olin eräänä viikonloppuna vierailemassa siskoni luona Espoossa ja sattumoisin taas eksyin kyseisille sivuille, ja siellä se oli!
Juuri sellainen koira mitä olin etsinyt! Se oli rakkautta ensi silmäyksellä. :)
Koira oli iso Newfoundlandinkoiraa / Noutajaa muistuttava
1,5 vuotias täysin musta uros.
Kuvia Charlista (nykyisin Chico) oli vain kolme, mutta niistä tiesin heti että se oli minun koirani. Näinpä heti maanantaina soitin Charlin esittelyn alla olevalle ihmiselle ja kyselin hieman lisää tuosta koiruudesta. Ja kaikki kuulosti juuri siltä miltä piti.
Charli oli ystävällinen, tulee toimeen kissojen, lapsien ja muiden koirien kanssa.
Näinpä puntaroin asiaa jokusen päivän, soitin uudelleen ja ilmoitin että tarjoaisin kodin tuolle kaverille. Olipa ihanaa nähdä sitten netissä tuon upean koiran kuvan alla VARATTU. Kun olin hoitanut paperit ja maksun Pelastetaan koirat Ry:lle Charli rokotettiin ja hänelle hankittiin passi. Enään pitäisi jaksaa odottaa kokonainen kuukausi kun saisimme hakea sen Virosta Koerte Varjupaikin koiratarhoilta!
Tämän kuukauden juoduimme odottamaan siksi, että koiran saa matkustaa Suomeen vasta kun rabies rokotus on ollut voimassa kuukauden...
Ja voi että millaista odottelua se kuukausi olikaan! :)
Kuukauden loppuvaiheella Charli matkasi Venäjän rajoilta (missä asui) tarhoille ja viimein kun kuukausi tuli täyteen kipitimme laivalla viroon hakemaan Charlia kotiin.
Kerron Chicon matkasta lisää seuraavilla kerroilla. Tuon matkan aikana kun sattui muutama hauska seikka... :)
Niinpä meillä oli jälleen kotona kaksi koiraa. Tara ja Charli.
Olin heti alusta alkaen päättänyt että vaihtaisin koiralle nimen.
Uusi koti, uusi alku, uusi nimi....
Niinpä päivän kaksi puntaroituani Charli muuttui Chicoksi.
Ja mistäkö nimi tuli? No ensinnäkin kaikkihan tietää ravintolan Chico's.
Mainio paikka... :) Ja toiseksi olin juuri niihin aikoihin katsonut elokuvan Salainen ikkuna ja pidin tästä oudosta elokuvasta. Siinä oli Chico niminen koira, tosin australiankarjakoira. Niinpä siis nimeksi Chico. :)
Chicon tultua taloon Tara oli 13 vuotias.
Ja niinpä elämäni mullistavin asia tapahtui kuukautta myöhemmin Chicon tulon jälkeen, jolloin rakas lapparini jouduttiin nukuttamaan ikuiseen uneen. Kaikki kävi jälleen kuin ykskaks. Tara eli viimeiseen päivään saakka elämänsä suht täysillä ja terveenä. Toki lenkeillä oli kävelyvauhti hieman hiljentynyt ja kuonoon kerääntynyt harmaata, mutta muutoin pappa oli täyttä rautaa!
Muutaman päivän sisällä Tara sitten kuoli vanhuuden tuomiin sydänsairauteen/ongelmiin ja hänet jouduttiin nukuttamaan.
Vielä tänä päivänäkään en ole kyennyt juurikaan katsomaan läpi albumia joka on omistettu vain ja ainoastaan Taran kuville.
Kun sanon että pidän koirista niin todellakin tarkoitan sitä.
Koira ei ole ikinä ollut perheessämme "eläin" taikka "lemmikki" vaan rakas perheenjäsen ja ystävä, toki niin että koiruuksiemme koiramaisia ominaisuuksia ja käyttäytymistä on kunnioitettu. Ja taas taloudessamme oli yksi koira. Sekarotuinen Chico.
Ja näinpä elettiin yhden koiran voimin vuoteen 2007 kesään. Tuona aikana olin muutanut Suomusjärvelle omakotitaloon. Tosin ennen sitä kerkisin asua myös vuoden Vantaalla Chicon kanssa...
MISTÄ TINKA PUTKAHTI KOTIIMME?
Haave toisesta hurttimuksesta alkoi pikkuhiljaa kaivertelemaan mielessä...
Olisihan Chicolle kiva saada kaveri jonka kanssa peuhata ja riehua.
Niinpä sitten 2007 vuona päätin että olisi viimein toisen koiran aika.
Pähkäilin tällä kertaa muutamia rotuja ja viimein päädyin kahteen; Alaskanmalamuutti taikka Akita Inu. Kunnes lopulta päädyin ensimmäiseen.
Minua on aina kiehtonut vetourheilu koiran kanssa, olinhan harrastanut pulkan vetoa Tarankin kanssa tämän ollessaan nuorempi. Toki Akita Inullakin olisi voinut harrastaa vetourheilua kuten monilla muillakin, mutta tällä ei ole samanlaista "kutsumusta" vetämiseen, kun taas Alaskanmalamuutti on kuin luotu siihen. Taakan vetäminen on sillä pääkopassa ja sydämmessä.
(olipa sitten perässä ahkio taikka hihnan päässä roikkuva omistaja...)
Niinpä aloin pikkuhiljaa ajan kanssa selailemaan kasvattajia ja päädyin Hauenkuonoon.
Heillä sattuikin juuri olemaan pentue jossa oli vapaita alaskalaisia.
Soitimme ja meilailimme kasvattajalle kyselläksemme lisätietoja ja
niinpä viikon kuluttua yhteydenotoista menimme katsomaan sulosia alaskalaisia palleroita Ypäjän tienoille. Ja niinpä tulin jälleen varanneeksi koiran.
Hauenkuonon Zing Zinger tulikin meille muutamaa viikkoa myöhemmin ja tyttönen ristittiin Tinkaksi.
Ja jälleen taloudessamme oli kaksi koiraa! :)
Chico (Charli). Ylemmässä poika asustellut meillä vasta vuoden ja alemmassa haukku
on 4 vuotias. Kuva on siis parin kuukauden takainen...
Tälläiseltä Tinka (Hauenkuonon Zing Zinger) näytti kun menimme häntä katsomaan.
Ei, ei. Hän ei ole lelukaupan pehmolelu vaan ihka oikea malamuutti pentu. :)
Meidän perheen kuoppa-kalle. Kuva otettu muutaman päivä sen jälkeen
kun Tinka tuli meille.
Kylläpä ne kasvavat nopeasti... Tinka vajaa vuoden ikäisenä.
KUINKA ZANI LÖYSI TIENSÄ KOTIIMME?
Vuoden 2007 aikana kävin useaan otteeseen Arttulan kennelissä koirapuodissa ostoksilla.
Arttulan kenneli kasvattaa PK Collieita, Australiankarjakoiria, Samojedinkoiria ja nykyisin myös Bordercollieita.
Viimeistä olenkin aina ihaillut, haaveillut, unelmoinut ja jumaloinut. Mutta koska olen aikasemmin asunut kerrostalossa, ei minulle tullut kuuloonkaan ottaa bordercollieta, joten se jäi minulle unelmaksi aina Zanin tuloon saakka.
Mielestäni Bordercollie kuuluu ehdottomasti omakotitaloon.
Mutta, mutta.... Nythän asuinkin sellaisessa... :)
Tietenkään tämä ei yksistään ollut kolmannen koiran hankinnan syy, vaan olin kolmattakin miettinyt jo jokusen aikaa, ja pitihän Tinkan peruskoulutuskin saada hyvään jamaan, ennenkuin talouteen tulisi kolmas koira koulutettavaksi.
Tuolloin kun asioin koirapuodissa en tiennyt että kasvattajalla olisi tulossa borkku vauvoja. Olihan tulossa oleva pentuekkin Arttulan ihka ensimmäinen Border-pentue.
Sattumoisin kerran ostoksilla koirapuodissa puhelimme jälleen siinä samalla mistäpä muista kuin koirista ja tulipa puhetta bordercollieista ja zädäm! Kasvattaja sanoi että hän odottelee syntyväksi border pentuja.
Se oli kuin isku sydämmeen. Borkkuja! :)
Näinpä ostokseni tehtyäni painelin kotiin koiranjauhelihojeni kanssa ja seuraavina päivinä ja viikkoina päässäni pyöri pääasiassa yksiasia... Bordercollie pentu. Unelmana oli aina omistaa bordercollie, mieluiten mustavalkoinen jolla olisi piirto tms. päässä ja valkoiset sukat, valkoinen hännänpää ja puoli lupat korvat.
Melko tyypillinen B-collie mutta saahan yksinkertaisella ihmisellä olla yksinkertaiset unelmat. ;)
Ja sitten jostain kumman syystä aloin tutkimaan Arttulan kotisivuja päivittäin.
Kunnes eräänä päivänä töistä kotiin tullessani menin sivuille ja siellä luki maailman ihanin teksti: Bordercollien pennut ovat syntyneet. Kaikki mustavalkoisia pentuja.
Ja seuraavana päivänä soitin kasvattajalle. Tyttö pentua olisin tietenkin ottamassa olihan Tinkakin Narttu ja Chico oli kastroitu juuri ennen Tinkan ensimmäistä juoksua.
Siis toinen uros ei tullut kuuloonkaan. Pentueessa oli kaksi Narttua. Toinen oli jo varattu kasvattajalle itselleen.
Kun pennut olivat kasvaneet tarpeeksi ja vierailijoita sai tulla vaaveja katsomaan,
Menin katsomaan noita mustavalkoisia panda vauvoja, ja voi mahdoton miten sulosia ne olivatkaan! Etenkin kun ne roikkuivat kiinni kantapäissä ja sormissa, takissa... Mistä vain saivat naskaleillaan kiinni. :)
Niinpä tammikuussa 2008 meille tuli bordercollie vauva Arttulan Liitomiina eli "Zani". Ikinä en ollut omistanut kolmea koiraa, ja nyt olinkin koira trion ylpeä omistaja. Ja vielä tänä päivänäkin tuo kolmenkopla vaudittaa ja hauskuttaa jokaista päivääni. :)
"Voi jestas kun te ihmiset olette isoja!" Tuumaa Zani.
Arttulan Liitomiina "Zani" Kuvat otettu samana päivänä kun Zani muutti meille. :)
Tässäpä "lyhyt" (heh) koiramainen alku, noiden kolmen koiran: Chicon, Tinkan ja Zanin tarinoita ja metkuja voit lukea lisää täältä.
"Kiitos käynnistäsi ja tervetuloa uudelleen!" *Virn*
ovat taineet kadota aikoja sitten muutojen aikana. Mutta jokseenkin tälläinen tämä oli; Maques Paron Blue Herbert. Melko hassun kuuloinen ja pitkä nimi, siksi siis meillä lyhyesti ja ytimekkäästi Rekku. :)
Toinen meidän koiramme oli lyhytkarvainen mäyräkoira Niki. Hänen virallista
nimeä en muista laisinkaan. :( Niki oli meillä vain muutaman vuoden, kun hän sairastui vakavasti ja suureksi suruksemme hän sitten nukahti ikuiseen uneen...
Kolmas koiramme ja minun ensimmäinen ihka oma koira tuli taloon kun olin
7 vuotias. Tuolloin sain synttärilahjaksi Suomenlapinkoira uroksen Reppulin Taras eli Taran. Ja se olikin elämäni paras syntymä päivälahja, ihka oma koira!
Kyllä oli silloin hienoa kun rekkaripapereissa luki oma nimi omistajan kohdalla! :P
Tara tuli siis toiseksi koiraksi taloomme Rekun kaveriksi. Asuimme tuolloin vielä
Helsingissä kerrostalossa, mutta hyvinpä ne tulivat siellä toimeen.
Rekku kuoli 12-vuotiaana vanhuuteen. 12-vuotta on Collielle ihan kiitettävä ikä, ja Rekku elikin sen terveesti. Mitään sairauksia taikka leikkauksia ei hänelle koskaan jouduttu tekemään. Ainoastaan Collielle tyypillistä herkkävatsaisuutta esiintyi sekä ns. eroahdistusta silloin kun jouduimme Rekun viemään hoitoon sukulaisille laivamatkojen tms. takia. Muutoin Rekku kulki aina mukana mökeille sun muille kuten meillä on aina koirat kulkeneet, minne vaan on ollut mahdollista ottaa mukaan.
Reppulin Tara's "Tara" 26.3.1992 - 5.8.2005
Reppulin Tara's "Tara". Kuvassa Tara hieman yli 13 vuotias.
Tara 13v. Veneily oli yksi maailman parhaista asioista! :)
Tara elelikin meillä sitten yksikseen muutaman vuoden ainoana koirana ja tuona aikana hän sairastui ja sai virtsakiviä. Mitään vakavaa haittaa tästä ei tullut, sillä Tara pääsi hoitoon samantien ja hänet leikattiin sekä kastroitiin.
Silloin kun Taraa ostettiin oli koiranhinnan lisäksi kasvattaja halunnut että Taraa käytettäisiin 2 kertaa astutukseen, joten tämän virtsakivi sairauden takia jäikin sitten tuo astutussuunitelma kokonaan unholaan...
Muutoin myös Tara eli onnellisen ja terveen elämän.
Taran seurana meillä oli muutama koira sijaiskodissa;
Katalonianpaimenkoira sekoitus Osku, karjalankarhukoira sekoitus Rölli ja doberman sekoitus (narttu) Mindi, noista Mindi oli kaikkein lyhyimmän ajan meillä, vain kukauden verran kun neitonen sai oman pysyvän kotinsa. :)
Viimeisin "sijaiskoira" oli Pitkäkarvainen mäyräkoira Nippe, joka oli lopetusuhan alla tuttava piirissäni. Nappasin silloin kirjaimellisesti koiran kainaloon ja kävelin sen kanssa useita kilometrejä kotiin. Raukka oli silloin niin huonossa kunnossa, ettei juurikaan tuota matkaa jaksanut kävellä, vaan sain sitä sylissäni kantaa. :(
Nippe sitten löysikin kodin serkkuni kotoa jossa hän tälläkin hetkellä asustelee Tiibetinspanieli Lennun kanssa.
Sitten meillä oli jälleen vain yksi koira talossa.... Tarapa tietenkin.
Kovasti toista koiraa jo pidempää aikaa haaveilin, mutta se ei tullut ajankohtaiseksi kun vasta vuonna 2005 jolloin löysin tämän hetkisen kultani netin kautta.
Kyllä, kyllä tuo netti rakkaus on ihmeellistä! :D
Meinaan olin päättänyt tarjota kodin koiralle, joka sitä kipeästi kaipaisi.
Näinpä aloin aktiivisesti selailemaan Pelastetaan koirat ry:n sivuja.
Niitä selailinkin useamman viikon, kunnes olin eräänä viikonloppuna vierailemassa siskoni luona Espoossa ja sattumoisin taas eksyin kyseisille sivuille, ja siellä se oli!
Juuri sellainen koira mitä olin etsinyt! Se oli rakkautta ensi silmäyksellä. :)
Koira oli iso Newfoundlandinkoiraa / Noutajaa muistuttava
1,5 vuotias täysin musta uros.
Kuvia Charlista (nykyisin Chico) oli vain kolme, mutta niistä tiesin heti että se oli minun koirani. Näinpä heti maanantaina soitin Charlin esittelyn alla olevalle ihmiselle ja kyselin hieman lisää tuosta koiruudesta. Ja kaikki kuulosti juuri siltä miltä piti.
Charli oli ystävällinen, tulee toimeen kissojen, lapsien ja muiden koirien kanssa.
Näinpä puntaroin asiaa jokusen päivän, soitin uudelleen ja ilmoitin että tarjoaisin kodin tuolle kaverille. Olipa ihanaa nähdä sitten netissä tuon upean koiran kuvan alla VARATTU. Kun olin hoitanut paperit ja maksun Pelastetaan koirat Ry:lle Charli rokotettiin ja hänelle hankittiin passi. Enään pitäisi jaksaa odottaa kokonainen kuukausi kun saisimme hakea sen Virosta Koerte Varjupaikin koiratarhoilta!
Tämän kuukauden juoduimme odottamaan siksi, että koiran saa matkustaa Suomeen vasta kun rabies rokotus on ollut voimassa kuukauden...
Ja voi että millaista odottelua se kuukausi olikaan! :)
Kuukauden loppuvaiheella Charli matkasi Venäjän rajoilta (missä asui) tarhoille ja viimein kun kuukausi tuli täyteen kipitimme laivalla viroon hakemaan Charlia kotiin.
Kerron Chicon matkasta lisää seuraavilla kerroilla. Tuon matkan aikana kun sattui muutama hauska seikka... :)
Niinpä meillä oli jälleen kotona kaksi koiraa. Tara ja Charli.
Olin heti alusta alkaen päättänyt että vaihtaisin koiralle nimen.
Uusi koti, uusi alku, uusi nimi....
Niinpä päivän kaksi puntaroituani Charli muuttui Chicoksi.
Ja mistäkö nimi tuli? No ensinnäkin kaikkihan tietää ravintolan Chico's.
Mainio paikka... :) Ja toiseksi olin juuri niihin aikoihin katsonut elokuvan Salainen ikkuna ja pidin tästä oudosta elokuvasta. Siinä oli Chico niminen koira, tosin australiankarjakoira. Niinpä siis nimeksi Chico. :)
Chicon tultua taloon Tara oli 13 vuotias.
Ja niinpä elämäni mullistavin asia tapahtui kuukautta myöhemmin Chicon tulon jälkeen, jolloin rakas lapparini jouduttiin nukuttamaan ikuiseen uneen. Kaikki kävi jälleen kuin ykskaks. Tara eli viimeiseen päivään saakka elämänsä suht täysillä ja terveenä. Toki lenkeillä oli kävelyvauhti hieman hiljentynyt ja kuonoon kerääntynyt harmaata, mutta muutoin pappa oli täyttä rautaa!
Muutaman päivän sisällä Tara sitten kuoli vanhuuden tuomiin sydänsairauteen/ongelmiin ja hänet jouduttiin nukuttamaan.
Vielä tänä päivänäkään en ole kyennyt juurikaan katsomaan läpi albumia joka on omistettu vain ja ainoastaan Taran kuville.
Kun sanon että pidän koirista niin todellakin tarkoitan sitä.
Koira ei ole ikinä ollut perheessämme "eläin" taikka "lemmikki" vaan rakas perheenjäsen ja ystävä, toki niin että koiruuksiemme koiramaisia ominaisuuksia ja käyttäytymistä on kunnioitettu. Ja taas taloudessamme oli yksi koira. Sekarotuinen Chico.
Ja näinpä elettiin yhden koiran voimin vuoteen 2007 kesään. Tuona aikana olin muutanut Suomusjärvelle omakotitaloon. Tosin ennen sitä kerkisin asua myös vuoden Vantaalla Chicon kanssa...
MISTÄ TINKA PUTKAHTI KOTIIMME?
Haave toisesta hurttimuksesta alkoi pikkuhiljaa kaivertelemaan mielessä...
Olisihan Chicolle kiva saada kaveri jonka kanssa peuhata ja riehua.
Niinpä sitten 2007 vuona päätin että olisi viimein toisen koiran aika.
Pähkäilin tällä kertaa muutamia rotuja ja viimein päädyin kahteen; Alaskanmalamuutti taikka Akita Inu. Kunnes lopulta päädyin ensimmäiseen.
Minua on aina kiehtonut vetourheilu koiran kanssa, olinhan harrastanut pulkan vetoa Tarankin kanssa tämän ollessaan nuorempi. Toki Akita Inullakin olisi voinut harrastaa vetourheilua kuten monilla muillakin, mutta tällä ei ole samanlaista "kutsumusta" vetämiseen, kun taas Alaskanmalamuutti on kuin luotu siihen. Taakan vetäminen on sillä pääkopassa ja sydämmessä.
(olipa sitten perässä ahkio taikka hihnan päässä roikkuva omistaja...)
Niinpä aloin pikkuhiljaa ajan kanssa selailemaan kasvattajia ja päädyin Hauenkuonoon.
Heillä sattuikin juuri olemaan pentue jossa oli vapaita alaskalaisia.
Soitimme ja meilailimme kasvattajalle kyselläksemme lisätietoja ja
niinpä viikon kuluttua yhteydenotoista menimme katsomaan sulosia alaskalaisia palleroita Ypäjän tienoille. Ja niinpä tulin jälleen varanneeksi koiran.
Hauenkuonon Zing Zinger tulikin meille muutamaa viikkoa myöhemmin ja tyttönen ristittiin Tinkaksi.
Ja jälleen taloudessamme oli kaksi koiraa! :)
Chico (Charli). Ylemmässä poika asustellut meillä vasta vuoden ja alemmassa haukku
on 4 vuotias. Kuva on siis parin kuukauden takainen...
Tälläiseltä Tinka (Hauenkuonon Zing Zinger) näytti kun menimme häntä katsomaan.
Ei, ei. Hän ei ole lelukaupan pehmolelu vaan ihka oikea malamuutti pentu. :)
Meidän perheen kuoppa-kalle. Kuva otettu muutaman päivä sen jälkeen
kun Tinka tuli meille.
Kylläpä ne kasvavat nopeasti... Tinka vajaa vuoden ikäisenä.
KUINKA ZANI LÖYSI TIENSÄ KOTIIMME?
Vuoden 2007 aikana kävin useaan otteeseen Arttulan kennelissä koirapuodissa ostoksilla.
Arttulan kenneli kasvattaa PK Collieita, Australiankarjakoiria, Samojedinkoiria ja nykyisin myös Bordercollieita.
Viimeistä olenkin aina ihaillut, haaveillut, unelmoinut ja jumaloinut. Mutta koska olen aikasemmin asunut kerrostalossa, ei minulle tullut kuuloonkaan ottaa bordercollieta, joten se jäi minulle unelmaksi aina Zanin tuloon saakka.
Mielestäni Bordercollie kuuluu ehdottomasti omakotitaloon.
Mutta, mutta.... Nythän asuinkin sellaisessa... :)
Tietenkään tämä ei yksistään ollut kolmannen koiran hankinnan syy, vaan olin kolmattakin miettinyt jo jokusen aikaa, ja pitihän Tinkan peruskoulutuskin saada hyvään jamaan, ennenkuin talouteen tulisi kolmas koira koulutettavaksi.
Tuolloin kun asioin koirapuodissa en tiennyt että kasvattajalla olisi tulossa borkku vauvoja. Olihan tulossa oleva pentuekkin Arttulan ihka ensimmäinen Border-pentue.
Sattumoisin kerran ostoksilla koirapuodissa puhelimme jälleen siinä samalla mistäpä muista kuin koirista ja tulipa puhetta bordercollieista ja zädäm! Kasvattaja sanoi että hän odottelee syntyväksi border pentuja.
Se oli kuin isku sydämmeen. Borkkuja! :)
Näinpä ostokseni tehtyäni painelin kotiin koiranjauhelihojeni kanssa ja seuraavina päivinä ja viikkoina päässäni pyöri pääasiassa yksiasia... Bordercollie pentu. Unelmana oli aina omistaa bordercollie, mieluiten mustavalkoinen jolla olisi piirto tms. päässä ja valkoiset sukat, valkoinen hännänpää ja puoli lupat korvat.
Melko tyypillinen B-collie mutta saahan yksinkertaisella ihmisellä olla yksinkertaiset unelmat. ;)
Ja sitten jostain kumman syystä aloin tutkimaan Arttulan kotisivuja päivittäin.
Kunnes eräänä päivänä töistä kotiin tullessani menin sivuille ja siellä luki maailman ihanin teksti: Bordercollien pennut ovat syntyneet. Kaikki mustavalkoisia pentuja.
Ja seuraavana päivänä soitin kasvattajalle. Tyttö pentua olisin tietenkin ottamassa olihan Tinkakin Narttu ja Chico oli kastroitu juuri ennen Tinkan ensimmäistä juoksua.
Siis toinen uros ei tullut kuuloonkaan. Pentueessa oli kaksi Narttua. Toinen oli jo varattu kasvattajalle itselleen.
Kun pennut olivat kasvaneet tarpeeksi ja vierailijoita sai tulla vaaveja katsomaan,
Menin katsomaan noita mustavalkoisia panda vauvoja, ja voi mahdoton miten sulosia ne olivatkaan! Etenkin kun ne roikkuivat kiinni kantapäissä ja sormissa, takissa... Mistä vain saivat naskaleillaan kiinni. :)
Niinpä tammikuussa 2008 meille tuli bordercollie vauva Arttulan Liitomiina eli "Zani". Ikinä en ollut omistanut kolmea koiraa, ja nyt olinkin koira trion ylpeä omistaja. Ja vielä tänä päivänäkin tuo kolmenkopla vaudittaa ja hauskuttaa jokaista päivääni. :)
"Voi jestas kun te ihmiset olette isoja!" Tuumaa Zani.
Arttulan Liitomiina "Zani" Kuvat otettu samana päivänä kun Zani muutti meille. :)
Tässäpä "lyhyt" (heh) koiramainen alku, noiden kolmen koiran: Chicon, Tinkan ja Zanin tarinoita ja metkuja voit lukea lisää täältä.
"Kiitos käynnistäsi ja tervetuloa uudelleen!" *Virn*
Kommentit